Festivaalielämää

Tervetuloa sivuillemme ja seikkailemaan kanssamme rock-musiikin ja festivaalien laajalle ja monipuoliselle kentälle!

Tällä sivustolla esittelemme kiinnostavia festivaaleja sekä niillä esiintyviä artisteja ja yhtyeitä sekä valotamme niin suurten kuin pientenkin kiinnostavien festivaalien taustaa, historiaa ja esiintyjäkuntaa. Esittelemme myös ihmisiä ja organisaatioita erilaisten festivaalien takana ja kerromme heistä, jotka uurastavat järjestääkseen meille musiikin ystäville mieleen painuvia elämyksiä. Yksikään festivaali maailmassa ei olisi mahdollinen ilman palkatta työskentelevien vapaaehtoisten suuria, pyyteettömiä joukkoja.

Kirjoitamme artikkeleita myös musiikista ja muusikoista sekä tarjoamme uutisia rock-musiikin ja festivaalien piiristä eri puolilta maailmaa unohtamatta pieniäkään maita, joissa tarjonta ei usein yllä suuriin yleisömääriin, mutta on sitäkin jännittävämpää, sekä musiikissa että musiikkitapahtumissa. Harva esimerkiksi tietää, että noin 400 000 asukkaan pikkuruisessa Islannissa järjestetään vuosittain yli kymmenen rockfestivaalia, joista monet ovat luonteeltaan ja tunnelmaltaan aivan ainutlaatuisia koko maailmassa. Seuraamalla tätä sivustoa pääset tutustumaan musiikkimaailman ilmiöihin, joihin et kaikkialla törmää!

Pyrimme kertomaan sekä erikoistuneista festivaaleista, kuten Helsingin Kaisaniemessä järjestettävä Tuska, joka on metallimusiikin erikoisfestivaali, ja rock-festivaaleista, jotka tarjoavat laajalla sydämellä kaiken laista musiikkia folkista punkiin ja hip-hopista countryyn. Emme suosi suuria ja komeita yleisömagneetteja, vaan tuomme lukijoillemme tietoa myös pienemmistä tapahtumista.

Festivaalitarjonnassa vallitsee suunnaton runsauden pula

Jo yksin Suomessa järjestetään vuosittain toinen toistaan kiinnostavampia rock-festivaaleja pitkälti toista kymmentä. Jo yksin kiinnostavia juhannusfestareita on niin paljon, että valitseminen on todella vaikeaa. Vaikeutta lisää se, että monet artistit yrittävät ehtiä esiintymään useammissa juhannusjuhlissa, jolloin monien juhlien ohjelma saattaa näyttää hämmentävän samanlaiselta. Jokaisella juhannusfestarilla on omat vannoutuneet kävijänsä, mutta mistä sitten ensimmäisille festareilleen lähtevä tietää, kannattaako keskikesän juhlan viettää Rauman-meren juhannuksessa, Himoksella vai Ounasvaaralla, jossa aurinko tosiaan ei laske lainkaan koko juhannusyönä?

Me pyrimme tällä sivustolla antamaan festivaaleista monipuolista tietoa ja välittämään jotakin myös niiden tunnelmasta. Artistit ovat tietysti keskeinen seikka, joka vaikuttaa festarikokemukseen, mutta kyllä oma merkityksensä on myös paikkakunnalla, jolla festarit järjestetään, festarialueen palveluilla ja sillä, miten helppo festareille on päästä julkisilla kulkuneuvoilla tai miten helppo paikkakunnalta on löytää yöpymispaikkoja kohtuullisen matkan päässä tapahtuma-alueelta.

Voimme näitä tietoja jakamalla hiukan helpottaa vaikeaa valintaa, mutta kannattaa myös kuunnella konkareiden mielipiteitä, ja perehtyä festivaalien omiin nettisivuihin. Katsele tv-taltiointeja ja videoita festareilta vaikka YouTubesta ja lue paljon festareilla käyvien blogeja. Ihan pelkän artistilistan perusteella valitessasi saatat joutua festareille, jotka eivät fiilikseltään olekaan sinulle ne kaikkein parhaimmat.

Jos taas matkustelu maailmalla kiinnostaa ja olet valmis pakkaamaan reppusi ja lähtemään festareille Eurooppaan tai jopa pidemmälle, saat siihenkin vinkkejä sivuiltamme. Kerromme, miten festarimatkaan kannattaa valmistautua ja millaisia elämyksiä saattaa olla odotettavissa.

Vanha kunnon hippimeininki

Festivaaleille osallistumista suunnitellessaan kannattaa toki aloittaa etsimälle se festivaali, jonka musiikkitarjonta on kaikkein houkuttelevin. Jos valintaa ei sen perusteella pysty tekemään, kun kerran monet artistit ja yhtyeet esiintyvät useammilla festivaaleilla, kannattaa toiseksi lähtökohdaksi valinnassa ottaa se kokonaiselämys, jota festareilta lähtee hakemaan.

Jos haluat perinteisen festarikokemuksen, johon kuuluvat teltassa yöpyminen, tungeksiminen mutaisilla festarikentillä ja halvan punaviinin juominen salapullosta, kannattaa ilman muuta valita jokin vanha ja perinteinen kotimainen festivaali, jonka yhteydessä vielä tarjotaan festivaalivieraille leirintäalueen palvelut tai sitten vaikka Roskilden festivaalit, joilla on melko villi maine, mutta jotka nykypäivänä ovat musiikillisesti varsin korkeatasoiset eivätkä lainkaan niin pilvenkatkuiset kuin alkuaikoineen. Mutta muista, että sen salapullon vieminen festarikentälle ei tosiaan ole helppoa!

Luksuselämyksiä hotellissa yöpyen

 Suurien eurooppalaisten ja keskellä kaupunkia järjestettävien festivaalien, kuten Donauinselfestin yhteydessä leirintämahdollisuutta ei useinkaan ole, vaan festivaalivieraat nukkuvat hostelleissa ja hotelleissa. Tällöin voit lähteä hakemaan festivaalikokemukseltasi jotakin aivan muuta, kuin teltoissaan palelevat teinit. Kulkuyhteydet festivaalialueelle ovat yleensä hyvät ja hoituvat kaupunkien julkisella liikenteellä, joten voit valita majapaikkasi kaupungin tarjonnasta, vaikka siitä upeimmasta ja kalleimmasta hotellista, jos se sinua miellyttää. Sama koskee ruokailua. Koska kulkuyhteys kaupungille on hyvä, voit mennä syömään juuri niin hienoihin ravintoloihin kuin haluat, ellei festivaalialueen tarjonta miellytä sinua.

Tällaisia suuria festivaaleja suurkaupungin ytimessä järjestetään esimerkiksi New Yorkissa ja muissa Pohjois-Amerikan suurkaupungeissa sekä tietenkin kaikissa Euroopan metropoleissa, kuten Lontoossa ja edellä jo mainitussa Wienissä. Wienissä järjestettävä Donauinselfest on sikäli poikkeuksellinen, että sen kaikki konsertit ovat ilmaisia.

Kun itse festivaalista ei tarvitse maksaa, voit siis sijoittaa hiukan enemmän rahaa vaikkapa majapaikkaan ja nauttia kerrankin ylellisestä festivaaliviikonlopusta. Mutta kannattaa muistaa varata majapaikka hyvissä ajoin, sillä kun festivaaleilla käy kolmen päivän aikana peräti kolme miljoonaa, voit kuvitella, että varsinkin hostellit ovat tuolloin aivan täynnä. Myös pöydän varaaminen ravintolasta on viisasta etenkin, jos suunnittelet ruokailevasi illan viimeisen konsertin päättymisen jälkeen.

Vaihtuvat ja muuttuvat musiikin genret

Musiikin kentällä tapahtuu jatkuvaa elämistä. Artistit liukuvat genrestä toiseen, jonkin genren piiriin tulee uusia artisteja, tyylit muuttuvat, yhtyeiden luonne jonkin genren edustaja selkeytyy tai muuttuu epämääräisemmäksi, kokonaisia genrejä syntyy ja katoaa.

Koska kaikkea musiikkia ei mitenkään voi ehtiä kuulla ja radiosoitossakin on vain pienen pieni osa julkaistavasta musiikista, on tärkeää, että on kanavia, joissa musiikkimaailmassa tapahtuviin muutoksiin voi perehtyä. Vaikka musiikkiin perehtyminen lukemalla on vähän sama kuin ruokaan tutustuminen kuvia katselemalla tai uimisen opettelu kuivalla maalla, uskomme voivamme tarjota sivustollamme sellaista tietoa, jonka perusteella pystyt löytämään uusia kiinnostavia yhtyeitä ja artisteja joko vanhojen konkareiden tai uusien tulokkaiden joukosta.

Yritämme kuulostella myös pienempien musiikkimaiden tapahtumia ja kertoa lukijoillemme kiinnostavista uusista artisteista ja yhtyeistä. Emme tyydy esittelemään vain suuria kaiken kansan suosikkeja, vaan tuomaan esille hieman marginaalisempia nimiä, jotta jokainen lukija löytäisi myös jotakin uutta ja ennen kuulematonta, johon tutustua.

Koska meitä kirjoittajia on monta, on selvää, että kirjoitamme musiikista hiukan eri näkökulmista ja omista mieltymyksistämme käsin. Tämä takaa sen, että pystymme tarjoamaan laajan valikoiman juttuja eri genreistä ja erilaisista muusikoista. Emme halua puristautua mihinkään muottiin, vaan kertoa musiikkimaailman kuulumisista avoimesti ja ennakkoluulottomasti.

Musiikkimaailmassa sattuu ja tapahtuu

Muusikot ovat tunnetusti eläväistä porukkaa, jolle sattuu matkan varrella yhtä ja toista. Tällä sivustolla pyrimme myös pitämään lukijan ajan tasalla muusikkopiirien kuumimmista juoruista ja siitä, mitä tunnetuille tai sivustolla jo esitellyille artisteille kuuluu. Faneille ei riitä pelkän musiikin kuuntelua, vaan on tärkeä voida seurata idolin elämää ja kuulumisia, ja yritämme vastata jossain määrin myös tähän tarpeeseen. Parhaiten seuraat omia idoleitasi kuitenkin heidän kotisivuillaan tai vaikkapa Twitterissä.

Yhtyeiden elämänkaareen liittyy monenlaisia aivan luonnollisia ja dramaattisiakin tapahtumia. Jäseniä eroaa ja uusia tulee tilalle, yhtyeitä hajoaa ja palaa taas yhteen, uusia kokoonpanoja syntyy tai jonkin yhtyeen jäsen aloittaa lupaavan soolouran. Ja ennen kaikkea ilmestyy levyjä ja julkaistaan kiertueita. Tätä kaikkea pyrimme seuraamaan ja kirjoittamaan siitä lukijoillemme.